Ann Heberleinin kirja En tahdo kuolla, en vain jaksa elää, pyrkii mielestäni juuri tähän. Heberlein itsekin kirjoittaa: "Haluan julkaista tämän tekstin koska haluan kertoa millaista on taistella jatkuvaa itsensä tappamisen halua vastaan. Millaista on elää näkymättömän kroonisen sairauden kanssa. Miten vaikeaa se on. Miten vähän apua on saatavilla."
Kirjasta kuultaa läpi Heberleinin päänsisäinen sekavuus. Ajatuksia on mielessä miljoona yhtäaikaa. Ainakin minun mieleeni se myös vaikutti niin, että omassa päässäkin ajatukset risteilivät aikamoista vauhtia. Yritin kovasti saada itseni ymmärtämään.
En kuitenkaan ole varma, olenko ymmärtänyt tarpeeksi. Seuraava tekstin pätkä jätti minut miettimään sitä.
"Suututtaa niin saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junanraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: " Täytyy vain hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää myös kärsiä." Fuck You."Lähde: Ann Heberlein; En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. 2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti