"Jos olisimme kuolemattomia ja elämämme jatkuisi ikuisesti, meiltä mitä ilmeisemmin katoaisi motivaatio tehdä mitään tiettyjä asioita minään tiettyinä ajanhetkinä. Kaiken voisi aina tehdä myöhemmin. Mikä tahansa normaalielämässä tärkeältä tuntuva hanke voitaisiin tuollaisessa elämässä siirtää aina tuonnemmaksi. Äärettömän pitkän ajan kuluessa kaikki mahdollisuudet toteutuisivat, joten miksi ryhtyisin esimerkiksi kirjoittamaan romaania tai filosofista tutkielmaa nyt - voisinhan tehdä sen esimerkiksi seuraavalla vuosituhannella?
Kuva: Pixabay/geralt
Ja jollen aivan näinä päivinä ehtisi tai viitsisi panostaa johonkin tiettyyn ihmissuhteeseen, voisin aina palata siihen tulevien vuosimiljoonina. Elämässä ei oikeastaan olisi mitään sellaista, mitä en joskus voisi tehdä - ja sama koskisi kaikkia muitakin ihmisiä. (Tässä voitaneen sivuuttaa käytännöllisemmät kysymykset siitä, mihin kaikki ikuisesti elävät ihmiset mahtuisivat, olettaen, että heitä syntyisi jatkuvasti myös lisää.)"
Kuoleman kulttuurit Suomessa. Toim. Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen. 2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti