Tehy-lehdessä 16/11 oli hyvä kolumni surusta. Kirjoittajan kokemukset hoitajana vastaavat aika hyvin omia kokemuksiani ja viimeinen kappale rakentavasta tavasta yrittää kohdistaa voimat kaiken jäljellä olevan hyvän kannattelemiseen on erittäin tärkeä asia. Tämä olisi hyvä muistaa aina. Kolumnin kirjoittaja on Pia Fredriksson.
"SURU ON RASKAS TAAKKA KANTAA
Jossain vaiheessa elämää jokainen meistä todennäköisesti sairastuu. Jossain vaiheessa elämää jokainen meistä todennäköisesti kokee läheisen vakavan sairauden mukanaan tuoman pelon, tuskan ja avuttomuuden tunteen. Jossain vaiheessa elämää huomaamme, että ne lukuisat työssämme koetut ikävät tilanteet ovatkin yhtäkkiä omaa todellisuuttamme.
Minä koen sen ensi kertaa nyt.
Lähipiirissäni on viime aikoina tapahtunut monia surullisia sairastumisia ja ikäviä tapahtumia. Tapahtumat ovat dramaattisuudessaan pysäyttäneet minut ajattelemaan, josko nämä kasvun paikat voisivat tuoda mukanaan jotain muutakin kuin pelkkää surua ja tuskaa. Miltä tuntuu, kun joku läheinen sairastuu vakavasti? Mitä tapahtuu, kun huomaa, ettei elämä olekaan omien suunnitelmieni varassa vaan tapahtumaketjuja ohjaa joku tai jokin ihan muu? Miltä tuntuu, kun väsyttää niin, etteivät ajatukset tahdo pysyä kasassa ja tiedän, että tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään, ennen kuin siihen löydetään ratkaisua? No pahaltahan se tuntuu. Ja joskus elämä ehtii ensin ja ratkaisee asiat puolestamme ilman, että kenelläkään on siihen nokan koputtamista.
Hoitaja on todennäköisesti hankala omainen. Huomasin usein potilastyössä ärsyyntyväni, kun omaiset hyvin tarkasti kyselivät hoidosta ja tehdyistä toimenpiteistä ja joskus jopa kyseenalaistivat hoitohenkilöstön päätöksiä ja tapaa tehdä töitä. Hoitajalle tulee hyvin herkästi olo, että omaiset etsivät virheitä ja silloin ajautuu huomaamattaan puolustuskannalle.
Huomaan itse ärsyyntyväni siitä, kun omaisen roolissa kysyn hoidosta ja huomaan hoitajan epävarmuuden. Yleensä saan vastaukseksi ensin lyhyen hiljaisuuden, sitten epäluuloisen katseen, kun hoitaja mielessään pohtii, miten ihmeessä osaan käyttää sanoja, kuten hypovolemia, parenteraalinen, hematokriitti, subaraknoidaali. Sitten varovaisen vastauksen, joka ei oikeastaan selvennä minulle yhtään mitään. Missä vaiheessa omaisesta tuli hoitajalle voimavaran sijasta uhka? Joskus minun on tehnyt mieli ottaa hoitajaa hellästi olkapäistä, ravistaa hieman ja sanoa, että kerro nyt vaan ihan niin kuin asiat ovat. Kyllä minä kestän sen, mitä suustasi putkahtaa, enkä minä suutu, vaikka ei olekaan vaihtanut tuota oksennuksesta vihreää tyynyliinaa, tippa on tukossa ja katetripussi räjähtämäisillään!
Hoitaja voi turvautua ammattirooliinsa, ja hänen on siten omaista helpompi asettaa tunteensa taka-alalle. Tämä on etuoikeus, joka auttaa meitä toimimaan järkevästi ja harkiten, muttei suinkaan tee meistä tunteettomia. Jotkut potilastapaukset tulevat kuitenkin lähelle eri tavoin kuin toiset. Jotkut tilanteet saattavat jostain syystä herättää meissä empatiaa, huolta ja jopa surua, kun taas toiset tilanteet ärsyttävät ja suututtavat meitä. Vaikka tiedämme, ettei sairaanhoito voi aina parantaa, odotamme silti hoidon parantavan. Kun potilaan ja omaisen odotukset eivät täyty, on tuloksena pettymys ja suru, joka usein puretaan hoitohenkilökuntaan. Pettymys ja suru vievät voimia, ne väsyttävät ja voivat loppujen lopuksi uuvuttaa mielen.
Rakentava tapa olisi yrittää kohdistaa voimat kaiken jäljellä olevan hyvän kannattelemiseen. Kaikki elämä loppuu ajallaan ja kaikesta on luovuttava. Ajatus luopumisesta on raskasta ja kuitenkin se on meillä jokaisella edessämme. Jokainen meistä kantaa taakkaa, joku kevyttä ja joku aivan liian raskasta. Meillä on myös hyvin erilaiset resurssit kestää kokemaamme. On lohdullista muistaa, että tämän päivän voimasi tulee riittää vain tälle päivälle, huomiseksi saat jo uudet."
Koin itsekin menetyksen suvussani tässä syksyllä ja jouduin pohtimaan omaa rooliani, ollakko hoitaja vai omainen. Kuullessani sukulaisen kuolemasta, tenttasin asian kertojalta vaikka ja mitä. Hieman ehkä suutuinkin, kun minulle ei osattu vastata minun ammattitaitoani vastaavalla tasolla. Onneksi tajusin melko nopeasti keskustelevani ihmisen kanssa, joka ei ole hoitoalalla ja joka on sureva omainen. Tajusin myös itse olevani sureva omainen. Tämän asian sisäistettyäni oli minun helpompi surra ja tukea muita surevia omaisia.
maanantai 2. tammikuuta 2012
torstai 29. joulukuuta 2011
Aivojumpan vastaukset
1. Kaikkien ruokien isä
www.empowher.com/media/reference/alfalfa
2. 56
http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4germeister
3. Hasselpähkinä
http://www.metsavastaa.net/pahkinpensas
4. 4-6v
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ginseng
www.empowher.com/media/reference/alfalfa
2. 56
http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4germeister
3. Hasselpähkinä
http://www.metsavastaa.net/pahkinpensas
4. 4-6v
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ginseng
tiistai 27. joulukuuta 2011
Aivojumppaa
Virkistetäänpä aivoja joulunpyhien jälkeen muutamalla kysymyksellä. Vastaukset saatte seuraavalla kerralla, jotta aivot saavat oikeasti työskennellä ;) (tai sitten kvg).
1. Mitä tarkoittaa Arabian kielinen sana al-fac-facah?
2. Montako yrttiä on jägermeister juomassa?
3. Millä nimellä pähkinäpensaan hedelmiä yleisimmin kutsutaan?
4. Minkä ikäisenä ginsengjuuret kerätään?
1. Mitä tarkoittaa Arabian kielinen sana al-fac-facah?
2. Montako yrttiä on jägermeister juomassa?
3. Millä nimellä pähkinäpensaan hedelmiä yleisimmin kutsutaan?
4. Minkä ikäisenä ginsengjuuret kerätään?
perjantai 23. joulukuuta 2011
Kirje joulupukille
Rakas joulupukki
Toivoisin rauhallista ja mukavaa joulua kaikille.
Toivoisin, että pullojen korkit ja pilleri purkkien kannet pysyisivät kiinni.
Toivoisin nyrkkien pysyvän taskuissa, veitsien ja puukkojen laatikoissaan.
Toivoisin pyssyjen olevan kaapeissaan ja asekaappien avainten hukassa.
Toivoisin vanhojen kaunojen unohtuvan.
Toivoisin lasten saavan viettää turvallisen joulun perheidensä parissa.
Toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin.
T: Sairaanhoitaja
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
Toivoisin rauhallista ja mukavaa joulua kaikille.
Toivoisin, että pullojen korkit ja pilleri purkkien kannet pysyisivät kiinni.
Toivoisin nyrkkien pysyvän taskuissa, veitsien ja puukkojen laatikoissaan.
Toivoisin pyssyjen olevan kaapeissaan ja asekaappien avainten hukassa.
Toivoisin vanhojen kaunojen unohtuvan.
Toivoisin lasten saavan viettää turvallisen joulun perheidensä parissa.
Toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin.
T: Sairaanhoitaja
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
maanantai 19. joulukuuta 2011
Uskon asia (ko?)
" Länsimaisen ihmisen elämää leimaa uskon puute kaikkeen, myös rationaaliseen lääkintään ja sitä harjoittaviin parantajiin. Lääkkeiden todennetuista tehoista huolimatta monesti on mahdotonta tietää, mikä potilaan terveydentilaa on lopulta kohentanut. Kuinka voimme koskaan kipulääkkeen otettuamme olla varmoja, hävisikö kipu lääkkeellä vai uskollamme lääkkeen tehoon? Jokaisessa parantamistapahtumassa mieli on mukana myönteisellä tai kielteisellä tavalla."
Lähde: S.Piippo 2003, Luonnon lääkeyrtit 1
Lähde: S.Piippo 2003, Luonnon lääkeyrtit 1
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Toimiiko vatsa?
Olen taas lueskellut historiaa, tällä kertaa kirjasta Luonnon lääkeyrtit 1, kirjoittaja S.Piippo 2003. Kirjahan painottui yrtteihin ja yrttilääkintään, mutta alussa oli ihan yleisestikin lääketieteen historiaa, mikä tosiaan on ihan mielenkiintoista.
Yhteistä tähän päivään on vatsantoimitus. Mesopotamiassa, Intiassa, Kiinassa, Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa on jo ammoisina aikoina hoidettu erilaisia sairauksia peräruiskein ja vatsaa pehmittävin yrtein. Silloinen ajattelu oli saada paha pois ruumiista.
Vielä nykyäänkin vatsan toiminta ja/tai toimimattomuus on erittäin tärkeässä roolissa ja vatsantoimitusta käytetään.
Yhteistä tähän päivään on vatsantoimitus. Mesopotamiassa, Intiassa, Kiinassa, Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa on jo ammoisina aikoina hoidettu erilaisia sairauksia peräruiskein ja vatsaa pehmittävin yrtein. Silloinen ajattelu oli saada paha pois ruumiista.
Vielä nykyäänkin vatsan toiminta ja/tai toimimattomuus on erittäin tärkeässä roolissa ja vatsantoimitusta käytetään.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Yhteiskunta on onnistunut-ainakin kerran
Lueskelin päihdehoitotyön kirjaa ja siinä oli Airi Partasen kirjoitus elämänhallinnasta. Siinä käsiteltiin mm. terveyskasvatusta. Se kohta menee näin:
"Terveyskasvatuksen tavoitteena on ihmisen suostutteleminen muuttamaan käyttäytymistään tai tapojaan terveellisemmiksi. Siinä vedotaan tiettyjen tapojen, kuten alkoholin, huumeiden tai muiden päihteiden käytön tai tupakoinnin epäterveellisyyteen. Ihmisellä on kuitenkin omat käsityksensä asioiden terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä. Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen mukaan tiettyjen elintapojen on todettu uhkaavan ihmisen terveyttä, hyvinvointia tai toimintakykyä, terveyskasvatuksen pyrkimykset eivät välttämättä muuta ihmisen terveyskäyttäytymistä, jolla tarkoitetaan ihmisen tietoista toimintaa oman tai läheistensä terveyden hyväksi."
Tuota äskeistä kohtaa lukiessani muistui elävästi mieleeni peruskoulu ja se kuinka istuin luokkatovereideni kanssa auditoriossa. Siellä meille esitelmöitiin mm. tupakoinnin vaaroista. Esittelijöillä oli mukanaan purkkeja, joissa oli elimiä. Tupakointiin liittyen heillä oli terveet, vaaleat, keuhkot ja tupakoitsijan, mustat, keuhkot. Silloin ajattelin, etten halua kantaa sisälläni mustia keuhkoja.
Minulle annettu terveyskasvatus, noinkin realistisessa muodossa, on tepsinyt. En ole polttanut, enkä polta!
Lähde: Päihdehoitotyö 2000; Toim, Maria Inkinen, Airi Partanen, Tiina Sutinen.
"Terveyskasvatuksen tavoitteena on ihmisen suostutteleminen muuttamaan käyttäytymistään tai tapojaan terveellisemmiksi. Siinä vedotaan tiettyjen tapojen, kuten alkoholin, huumeiden tai muiden päihteiden käytön tai tupakoinnin epäterveellisyyteen. Ihmisellä on kuitenkin omat käsityksensä asioiden terveellisyydestä tai epäterveellisyydestä. Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen mukaan tiettyjen elintapojen on todettu uhkaavan ihmisen terveyttä, hyvinvointia tai toimintakykyä, terveyskasvatuksen pyrkimykset eivät välttämättä muuta ihmisen terveyskäyttäytymistä, jolla tarkoitetaan ihmisen tietoista toimintaa oman tai läheistensä terveyden hyväksi."
Tuota äskeistä kohtaa lukiessani muistui elävästi mieleeni peruskoulu ja se kuinka istuin luokkatovereideni kanssa auditoriossa. Siellä meille esitelmöitiin mm. tupakoinnin vaaroista. Esittelijöillä oli mukanaan purkkeja, joissa oli elimiä. Tupakointiin liittyen heillä oli terveet, vaaleat, keuhkot ja tupakoitsijan, mustat, keuhkot. Silloin ajattelin, etten halua kantaa sisälläni mustia keuhkoja.
Minulle annettu terveyskasvatus, noinkin realistisessa muodossa, on tepsinyt. En ole polttanut, enkä polta!
Lähde: Päihdehoitotyö 2000; Toim, Maria Inkinen, Airi Partanen, Tiina Sutinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)