Silloin hän muuttui pilveksi, joka hukutti veteen pellot ja kylät, ja kaikki sadattelivat häntä. Mutta pian hän huomasi että jokin väkevä voima työnsi häntä pois ja käsitti että se oli tuuli. "Kyllä se on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla tuuli!"
Silloin hän muuttui tuuleksi, puhalsi tiiliä talojen katoista ja raastoi puita juuriltaan, ja häntä vihasivat ja pelkäsivät kaikki hänen alapuolellaan. Mutta jonkin ajan kuluttua hän törmäsi johonkin joka ei hievahtanut vaikka hän kuinka voimakkaasti sitä puhalsi - suunnattoman suureen, pilviä hipovaan kiveen. "Kyllä tuo kivi on mahtava!" hän ajatteli. Kunpa minä voisin olla tuo kivi!"
Silloin hän muuttui korkeaksi virkamieheksi, häntä kannettiin kaikkialle kirjaillussa kantotuolissa ja häntä pelkäsivät ja vihasivat kaikki ihmiset, jotka joutuivat kumartamaan häntä hänen ohi kulkiessaan. Oli kuuma kesäpäivä ja virkamiehellä oli kovin tukala olo nihkeässä kantotuolissa. Hän katsoi aurinkoon. Se loisti ylväänä taivaalla hänen läsnäolostaan piittaamatta. "Kyllä aurinko on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla aurinko!"
Silloin hän muuttui auringoksi, joka paistoi armottomasti kaikkien ylle ja korvensi pellot, ja maanviljelijät ja maatyöläiset kirosivat häntä. Mutta valtava musta pilvi liikkui hänen ja maan välitse eikä hänen valonsa enää päässyt loistamaan kaiken maanpäällisen ylle. "Kyllä tuo myrskypilvi on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla pilvi!"
Ja tästä se lähtee. Adventtikalenterin ensimmäinen luukku. Kivenhakkaajan tarina alkaa.
"Oli kerran kivenhakkaaja, joka oli tyytymätön itseensä ja omaan asemaansa.
Eräänä päivänä hän kulki varakkaan kauppiaan talon ohi ja avonaisesta portista hän näki paljon kalleuksia ja tärkeitä vieraita."Kyllä tuo kauppias varmaan on mahtava!" ajatteli kivenhakkaaja. Hänen kävi kovasti kateeksi, ja hän toivoi että voisi olla tuo kauppias. Sitten hänen ei enää tarvitsisi elää mitättömän kivenhakkaajan elämää.
Suureksi hämmästyksekseen hän yhtäkkiä muuttui kauppiaaksi ja sai osakseen enemmän ylellisyyttä ja valtaa kuin oli koskaan osannut haaveillakaan ja joutui niiden kateuden ja inhon kohteeksi jotka eivät olleet yhtä varakkaita. Mutta pian ohi kulki kantotuolissa korkea virkamies, jota seurasi saattue ja kumistimia lyövä sotilasjoukko. Jokaisen, oli hän miten varakas tahansa, täytyi kumartaa syvään kulkueen edessä. "Kyllä tuo virkamies on mahtava!" hän ajatteli. "Kunpa minä voisin olla korkea virkamies!"
Tänä vuonna löysin tekstin, joka taipuu 24. luukun sijasta 4:n luukkuun. Joka adventtisunnuntai julkaisen pätkän tarinaa.
Tarina on kiinalainen satu kivenhakkaajasta, joka tahtoi olla jotain muuta kuin mitä oli. Täytyi mennä kauas nähdäkseen lähelle ja osatakseen arvostaa itseään. Tarinasta löytynee lukuisia versioita ja yksi niistä on disneyn Hessu ja lumottu kala.
Hyvää joulun odotusta ja muistakaa antaa itsellenne arvoa. Olette hyviä juuri omina itsenänne!
"Mutta Puh, miksi sinulla ei ole kiireitä?" sanoin.
"Koska on kaunis päivä" sanoi Puh.
" Niin, mutta -"
"Miksi sitä pilaamaan?"
"Mutta sinä voisit tehdä jotain Tärkeätä", minä sanoin.
"Niin minä teenkin", sanoi Puh.
"Niinkö? Mitä?"
"Minä kuuntelen", hän sanoi.
"Mitä sinä kuuntelet?"
"Lintuja. Ja tuota oravaa tuolla."
"No mitä ne sanovat?" minä kysyin.
"Että on kaunis päivä", sanoi Puh.
"Mutta senhän sinä tiedät jo", minä sanoin.
"Niin, mutta on aina mukava kuulla että joku muu on samaa mieltä", hän vastasi.
"No voisithan sinä hankkia Sivistystä vaikka Radiota kuuntelemalla", minä sanoin.
"Tuota vehjettäkö?"
"Juuri sitä. Miten sinä muuten tiedät mitä maailmassa tapahtuu?" minä sanoin
"Menen ulos katsomaan", sanoi Puh.
"Noh...tuota..." (Klik) "Kuuntele nyt tätä."
"Kolmekymmentätuhatta ihmistä sai surmansa tänään, kun viisi jumbojettiä törmäsi yhteen Los Angelesin keskustan yläpuolella..." radiossa kerrottiin.
"Mitä tuo muka maailmasa kertoo?" kysyi Puh.
"Hmm. Olet oikeassa." (Klik).
"Mitä linnut nyt sanovat?" Minä kysyin.
"Että on kaunis päivä." sanoi Puh.
Nalle Puha ja Tao; Benjamin Hoff.1993
"Milloin tarinan Ruma Ankanpoikanen lakkasi tuntemasta itsensä rumaksi? Kun se tajusi olevansa Joutsen. Meissä jokaisessa on jossakin sisimmässämme jotain Erityistä kätkettynä, jonkinlainen Joutsen. Mutta ennen kuin me sen havaitsemme, mitä muuta me voimme tehdä kuin räpiköidä ja polkea vettä?"
Kirjasta: Nalle Puh ja Tao; Benjamin Hoff. 1993.
