Huomaan ajoittain pohtivani selviäisinkö ilman käsiä, jalkoja tai ilman kuuloa, näköä, puhekykyä, varpaita, sormia, liikuntakykyä, entäpä haju-, maku- tai tuntoaistia. En tiedä mistä ajatus putkahtelee mieleeni, mutta muistan jo hyvin nuorena tätä miettineeni.
Nuorempana pääsin jopa ratkaisuun. Olin pitkään varma, että joo tämä se on, harmi kyllä en sitä enää muista. Pois antamani raaja tai aisti on nimittäin vaihtunut monta, monta kertaa. Nyt vanhempana olen jo sitä mieltä, että en halua menettää ihan vapaaehtoisesti mitään yllämainituista. Olen ymmärtänyt jokaisen osan tärkeyden. Ehkä tässä asiassa on iän kanssa ollut apuna koulutus. Vanha sanonta "tieto lisää tuskaa" ei pidä lainkaan paikkaansa. Nyt tieto on lisännyt tietoa.
Nautin nyt niin kauan kuin voin. Sillä eihän elämästä koskaan voi tietää....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti