Olen pohtinut jo aiemmin ekologista omaatuntoani ja päässyt sen kanssa sinuiksi. Vaan tänä kesänä tutustuin näyttelyyn, jossa oli esillä asiaa mm. ilmastonmuutoksesta, jäätiköiden sulamisesta, luonnonvarojen riistosta, tuulen ja veden mukanaan tuomista saastelautoista ja vähemmistökulttuurien samauttamisesta. Tätä kaikkea on tehty, ja tehdään varmaan edelleenkin, jotta elintasomme on tämä mikä se nyt on.
Tunsin itseni pieneksi, mitättömäksi ja häpeän. Häpeän itseäni ja teitä muita, meitä kaikkia. Olemme aika omahyväisiä, vai mitä? Suorastaan riistäjiä. Häpeääni lisäsi TV 1:ltä 27.7.2012 tullut ohjelma Elämää jättikaupungeissa. Suuret miljoona kaupungit tuottavat jätettä uskomattomat määrät. Kaatopaikat paukkuvat, viemäriverkostot ovat lujilla. Oli ihan kauheaa katseltavaa. Tokihan osa meistä kierrättää, enemmän tai vähemmän, mutta enemmistö taitaa vaan kuluttaa. Kulutushysteria on vallalla, kertakäyttökulttuuri kukoistaa.
Tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta asustella talossa, jossa on talvellakin lämmintä ilman suuren suuria ponnistuksia, ajella autolla ja kuluttaa mitä mieli tekee. Se, että sai sanoin ja kuvin nähdä mitä tämä kaikki aiheuttaa, veti hiljaiseksi. Meistä on tullut ihan kauheita tavoitellessamme kaikkia niitä mukavuuksia, joita meillä nyt on. Jos on aseiden kilpavarustelua, käydään varmasti kauppaa luonnonvaroistakin.
Olemmeko jo myöhässä yrittäessämme pelastaa sitä mikä vielä on jäljellä? Voisiko miettiä omia valintojaan, jättää välillä auton kotiin, kierrättää enemmän, viihtyä metsässä tekemässä halkoja, kuluttaa vähemmän?
Onko vähemmän enemmän?
Jälkikirjoitus: Haluaisin uuden kännykän. Tiedänkin minkä ostaisin, vaan enpä ostanut, koska vanha toimii, siinä ei ole mitään vikaa. Olen siis tehnyt tietoisen valinnan ja kuluttanut vähämmän ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti