keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Olla sinut itsensä kanssa

On yllättävää,
miten moni ihminen kulkee läpi elämänsä ymmärtämättä sitä,

että heidän tunteensa muita kohtaan ovat seurausta heidän tunteistaan itseään kohtaan.

Jos et ole sinut itsesi kanssa,

et ole sinut toistenkaan kanssa.
Sydney J Harris

tiistai 29. lokakuuta 2013

Tehtävä taitojen mukaan

Seuraava tarina kuvastaa minusta hienosti sitä, että ketään tai mitään ei kannattaisi aliarvioida. Että kaikilla ja kaikella on paikkansa ja tehtävänsä. Tehtävä ja tarkoitus ei ehkä toistu kovin usein, mutta se yksi ainoa kerta saattaa kantaa pitkälle.

Taivaallinen kassi; Sinikka Nopola, Taivaallinen kassi ja muita esineitä 2005.

"TAIVAALLINEN KASSI
Lähes joka taloudesta löytyy musta nailonkassi. Vanhemman sukupolven mielestä se on näppärä ja käytännöllinen. Lähes jokaisella ennen vuotta 1930 syntyneellä rouvalla on musta nailonkassi aina mukanaan, siististi taiteltuna laukun pohjalle.
Vuoden 1960 jälkeen syntyneet pitävät sitä yhtenä maailman epäitsekäimmistä kasseista. Se on litteä ja siinä on  veltot kahvat. Sillä voi tuskin tuoda edes perunoita kaupasta. Jos tyhjän nailonkassin kanssa lähtee liikenteeseen, se pullistuu tuulessa naurettavaksi palloksi. Ja vaikka se olisi täynnä tavaraa, se näyttää säälittävältä. Se on ohut, halpa ja lerppa. 
Vain yhdestä nailonkassin käyttötarkoituksesta on lähes koko Suomen kansa yksimielinen.
Oletteko kulkeneet hautausmailla ja uurnalehdoissa ja nähneet pieniä seurueita mustien kanssien kanssa? Mitä he mahtavat kassissaan kantaa?
Uurnaa tietenkin.
Ihmisen tuhkaksi muuttuminen on häviö. Sen tähden paljaan uurnan kuljettaminen ihmisten ilmoilla - jopa hautausmaalla - on arveluttavaa, kuin lopullisen häviön julkinen paljastus.
Uurnaa ei voi myöskään panna räikeään ostoskassiin, paperikassista puhumattakaan. Putkikassi olisi liian kevytmielinen, muovikassi suorastaan loukkaava. Kori viittaisi liiaksi ruokaan ynnä muuhun maalliseen rällästämiseen, reppu taas vapauteen ja reissuamiseen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää kasseista eteerisin: kevyt, tuulessa leijuva nailonkassi.
Uurna pannaan kassiin jo uurnanluovutushuoneessa. Se on kassissa suurimman osan ajasta, jonka se viettää matkalla luovutushuoneesta haudalle. Matka voi olla pitkäkin, sillä krematorioita ei ole joka kylässä. Arvokkaan isoäidin uurna saattaa tehdä viimeisen matkansa auton nuhruisella lastenistuimella, mutta asetelma ei näytä sopimattomalta: ympärillä on musta, ilmeetön nailonkassi.
Uurnan kanssa ei juosta eikä sen läheisyydessä puhuta karkeita. Kun uurna lasketaan hautaan, mukaan pyydetään pappi mustassa puvussaan. Kassi ja pappi ovat nyt samalla viivalla. Kaksi mustaa, ruumiitonta, tuo lohtua seremoniaan, joka on liian ruumiillinen kestettäväksi: muotonsa muuttanut ihminen kannetaan maan sisään. Kassi, joka vielä äsken oli liian halpa-arvoinen perunoiden suojaksi, on nyt lähempänä taivaallisia portteja kuin yksikään kassikollegoistaan. Miten sanassa sanottiinkaan: Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, monet viimeiset ensimmäisiksi.
Kun uurna on kätketty, kassi palaa taas ruotuun. Sitä pidetään laukun pimennoissa. Se on olemassa vai kaiken varalta. Pinttyneinkin nailonkassin ystävä tietää, että sen kanssa ei mennä maallisten palatsien porteille - ei hienoihin kultasepänliikkeisiin, ei turkiskauppoihin, ei pyytämään pankista lainaa.
Nöyräksi litistettynä se odottaa seuraavaa saattotehtävää."

torstai 3. lokakuuta 2013

Kuten Apulannan kappaleessakin lauletaan

"Viisaus ei asu meissä...."

"MITÄ VIISAUS ON?
    Viisautta on Platonin ja Aristoteleen ajoista asti pidetty ihmisen kehityksen ihanteellisena tavoitteena. Baltes ja Staudinger (2000) analysoivat kulttuurihistoriallista viisautta käsittelevää kirjallisuutta ja päätyivät viisauden kuuteen tunnusmerkkiin, jotka on havaittavissa eri aikoina eri kulttuureissa: 
1. Viisaus käsittelee elämän ja elinolosuhteiden tärkeitä ja vaikeita kysymyksiä.
2. Viisaus edustaa parasta tietämystä, arviointia ja neuvonantoa.
3. Viisaus on laaja-alaista, syvällistä ja tasapainoista tietämystä, joka on sovellettavissa erityisiin  tilanteisiin
4. Viisautta käytetään omaksi tai toisten hyväksi.
5. Viisaudessa yhdistyvät mieli ja luonne.
6. Viisaus on hyvin vaikea saavuttaa mutta sitä helpommin tunnistettavissa.
    Eri kielten sanakirjoissa esiintyvien viisauden määrittelyjen suuntaisesti viisautta on kuvattu tiedoksi ihmisen elämästä eri olosuhteissa, tiedoksi elämän merkityksen ja elämänkulun vaikeimmista kysymyksistä, tiedoksi elämän epävarmuudesta sekä tiedoksi siitä, mitä ei voi tietää ja miten käsitellä rajallista tietoa (Baltes & Staudinger, 2000).
    Viisaudelle on tunnusomaista sen sosiaalinen luonne. Staudinger (1996) kuvasi viisauteen yhdistyvän tiedon ja arviointien perustuvan sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sosiaalinen vuorovaikutus on viisauden kulttuurisen evoluution ja yksilöllisen kehityksen, viisauden käytön ja soveltamisen sekä tietyn tuotoksen viisaaksi tunnistamisen taustalla. Viisas toimija tai viisauden kantaja voi olla joko kulttuuri tai yksilö. Viisaus havaitaan yleensä toisissa ihmisissä, tai toiset kuvaavat muita henkilöitä viisaiksi. Vaikka viisaiden henkilöiden nimeämistä pidetään suhteellisen helppona asiana, itseä ei nimetä viisaaksi (Baltes & Staudinger, 2000). Viisaus on yleensä havaittu kohdistuvan muiden hyödyksi tai muiden etujen ajamiseen: viisauden tarkoitusperät ovat siten sosiaalis-vuorovaikutuksellisia.
    Sternberg (1990) on kuvannut kuusi tunnusmerkkiä, joiden perusteella henkilö määritellään viisaaksi. Näitä ovat 
- tiedon edellytysten, merkityksen ja rajallisuuden ymmärtäminen
- omien ajatuskulkujen vastustaminen tavoitteena ymmärtää toisten ajatuskulkuja heidän lähtökohtiensa perusteella
- oikeudenmukaisuus ratkaisujen perustana
- monimerkityksisyyden ja esteiden ymmärtäminen
- tavoite ymmärtää, mitä tiedetään ja mitä tieto merkitsee
- ymmärtämisen syvyys, joka ilmenee ajan ja paikan huomioon ottamisena.
    Csikszentmihalyi ja Rathunde (1990) tulkitsevat viisauden muodostuneen evoluution tuloksena ja tähdentävät viisauden perusteella tapahtuvaa valokoitumista. He sisällyttävät viisauteen tietynlaisen tiedon hankinnan ja käsittelyn, sosiaalisesti arvostetun ja hyväksytyn käyttäytymisen sekä persoonallisen toivotun tilan tai olosuhteet.
    Älykkyyden, luovuuden ja viisauden tutkijana tunnettu Sternberg (1998) on kehittänyt viisauden tasapainoteorian. Siinä viisaus, älykkyys ja luovuus muodostavat kokonaisuuden. Viisaus on älykkyyden käytännöllinen aspekti yhdistyneenä luovuuteen. Sternbergin teoriassa älykkyys on teesi, luovuus antiteesi ja viisaus synteesi. Teorian ydinajatuksena on "hiljainen tieto" (engl. tacit knowledge). Sternberg painottaa viisautta eräänlaisena harvinaisena lahjakkuutena. Tasapainoteoriassa on vahva julkilausuttu moraalinen painotus, yhteisen hyvän saavuttaminen. Toinen keskeinen sisältö on viisauden määritelmään sisältyvä tasapaino yksilön erilaisten harrastus- ja elämalueiden kesken. Tavoitteena on, että ihminen saavuttaisi tasapainon lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sopeutuessaan elinympäristöönsä, muuttaessaan sitä ja etsiessään uusia elinympäristöjä.
    Edellä kuvatuissa määritelmissä yhteistä on viisauden olennaisena tunnusmerkkinä esiintyvä yhteisen hyvän tavoittelu: samalla kun etsitään omalta kannalta hyvää ratkaisua, sen pitäisi olla myös muiden henkilöiden kannalta hyvä. Pelkästään oman edun tavoittelussa onnistunut ei ole viisas. Yhteistä on myös se, että viisaus muodostuu monipuolisten elämänkokemusten myötä ja on arvostettua syvällistä tietämystä, jota on vain harvoilla. Harvinaisuus sisältyy jo määritelmän vaatimuksiin, mutta myös tutkimustulokset viisauden ilmenemisestä osoittavat samaa (Baltes & Smith, 1990; Staudinger& Werner, 2003; Sternberg, 1998; Takkinen, Pakarinen, Aunola, Männikkö, & Ruoppila, 1999). "
Lähde: Isto Ruoppila; Luovuus ja viisaus osana persoonallisuutta. Toeksessa: Riitta-Leena Metsäpelto, Taru Feld; Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet. 2009.
 

torstai 12. syyskuuta 2013

Erilainen lääketieteen sanasto- näinkin voi asian nähdä

ALKOHOLISMI 

Riippuvuus, joka auttaa näkemään liskot omissa silmämunissaan. (Tohtori Lemuel Pillmeister kirjassa: Heroiini päiväkirja, Nikki Sixx, Ian Gittings 2008)

Alkoholismi (lat. Alcoholismus; ICD-10: F10.2[1]) on sairaus, johon sairastunut tuntee pakonomaista tarvetta juoda alkoholia. Alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden muodoista. Alkoholistin on vaikea kontrolloida juomistaan, joten hän kärsii sekä fyysisestä että psyykkisestä riippuvuudesta ja vieroitusoireista. Alkoholismin muihin määritelmiin kuuluu esimerkiksi pitkäaikainen liiallinen alkoholinkäyttö, joka aiheuttaa sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Alkoholismi voidaan jakaa kahteen lajiin: kausittaiseen (Alcoholismus episodicus) ja jatkuvaan ryypiskelyyn (Alcoholismus chronicus). (Wikipedia)

HEROIINI

Huume, joka auttaa pakenemaan todellisuutta mutta tekee hetkestä, jona todellisuus jälleen tavoittaa käyttäjän, melkein mahdotonta kestää. (Tohtori Lemuel Pillmeister kirjassa: Heroiini päiväkirja, Nikki Sixx,Ian Gittings 2008) 

Heroiini eli diasetyylimorfiini (myös diamorfiini) on oopiumiunikosta saatavasta morfiinista tai kodeiinista edelleen jalostettu voimakas puolisynteettinen opioidi, joka lievittää kivuntunnetta tehokkaasti jo pienellä annostuksella.[1] Heroiinia käytetään siksi voimakkaana kipulääkkeenä, mutta joissain maissa käytetään sen sijaan morfiinia tai muita voimakkaita opioideja. Heroiini on morfiinin 3,6-diasetyyliesteri, joka metabolisoituu elimistössä morfiiniksi.[2] Valkoinen kiteinen muoto, joka yleensä mielletään "puhtaaksi heroiiniksi" on yleensä hydrokloridisuola: diasetyylimorfiinihydrokloridi (C21H23NO5.HCl). Heroiini on lähes kaikissa maissa luokiteltu huumeeksi. Heroiinin käyttö aiheuttaa herkästi riippuvuuden.[1] Se on kaksi kertaa morfiinia voimakkaampaa, mutta huumausainekäytössä heroiini ei ole välttämättä puhtaassa muodossaan. (Wikipedia)

KOKAIINI

Perulainen marssipulveri-stimulantti, jolla on se erityislaatuinen ominaisuus, että mitä enemmän sitä vetää, sitä enemmän nauraa omituisissa tilanteissa.  (Tohtori Lemuel Pillmeister kirjassa: Heroiini päiväkirja, Nikki Sixx, Ian Gittings 2008) 

Kokaiini (esp. coca < aimara koka) on kidemäinen alkaloidi, jota uutetaan kokapensaista. Lääketieteessä kokaiinia käytetään puudutusaineena. Kokaiini stimuloi voimakkaasti keskushermostoa, ja sitä käytetään päihteenä. Kokaiini piristää, vie näläntunnetta ja antaa euforisen hyvänolontunteen. Kokaiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, ja useimmissa maissa sen käyttö, hallussapito ja myynti on – muutoin kuin lääkevalmisteissa – kokonaan kielletty.
Kokaiini estää aivojen osana toimivien proteiinien toimintaa ja sekoittaa aivojen toimintaa monin tavoin, mikä tekee siitä erittäin vaarallisen huumeen. (Wikipedia)

MASENNUS

Kun kaikki, mille nauraa, on surkeaa ja tuntuu ettei pysty lopettamaan. (Tohtori Lemuel Pillmeister kirjassa: Heroiini päiväkirja, Nikki Sixx, Ian Gittings 2008) 

Masennus eli depressio on mielialahäiriöiden (ICD-10 F3) ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus. Sitä luonnehtii koettu ja usein muillekin nähtävissä oleva apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus usein häiritsee sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masennukseen liittyy monesti myös erilaisia somaattisia oireita, kuten kipua, fyysistä voimattomuutta ja unettomuutta. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset. Masennusta ei pidä kuitenkaan sekoittaa suruun eli elämän traagisia tapahtumia seuraavaan ei-patologiseen reaktioon. (Wikipedia)

PSYKOOSI

Kun kaikki muuttuvat pieniksi nukeiksi ja niillä on neuloja suussa ja vihaavat sinua, etkä sinä välitä, koska sinulla on VEITSI! AHAHAHAHAHAHA!!!  (Tohtori Lemuel Pillmeister kirjassa: Heroiini päiväkirja, Nikki Sixx, Ian Gittings 2008) 

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa henkilön todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy usein karkealla tavalla siten, että henkilöllä on huomattavia vaikeuksia erottaa tosi epätodesta. Termiä psykoosi käytetään psykiatriassa usein synonyyminä termille mielisairaus. Psykoosi voi joskus laueta vaikean järkytyksen eli traumaattisen tapahtuman seurauksena (esimerkiksi omaisen kuolema) tai elimellisestä syystä. Myös pitkäaikainen unettomuus, päihteen tai lääkeaineen käyttö tai niistä vieroittautuminen voi joskus johtaa psykoosiin.Aistiharhat, oudot tunnekokemukset ja niiden selityksiksi muodostuvat harhaluulot vääristävät todellisuutta ja aiheuttavat usein ongelmia ihmissuhteissa. Oudot ja usein pelottavat kokemukset voivat johtaa siihen, että henkilön kyky ilmaista tunteitaan heikkenee, hän vetäytyy ihmissuhteista tai eristäytyy omaan sisäiseen maailmaansa. Joskus, mutta harvoin, psykoottiset oireet aiheuttavat aggressiivista tai impulsiivista käyttäytymistä. Psykoosia sairastavilla on myös muita oireita, kuten pelkoja, ahdistusta, masennusta ja unettomuutta. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla. (Wikipedia)

RIIPPUVUUS

Kun voi luopua jostakin milloin tahansa, kunhan se on ensi tiistaina. (Tohtori Lemuel Pillmeister kirjassa: Heroiini päiväkirja, Nikki Sixx, Ian Gittings 2008) 

Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Riippuvuuden vaikutus elämään vaihtelee hyödyllisestä ja elämää ylläpitävästä terveestä riippuvuudesta haitalliseen riippuvuussairauteen. Riippuvuudet voidaan jakaa kehollisiin tai henkisiin (fyysisiin tai psyykkisiin) riippuvuuksiin. Riippuvuus liittyy usein mielihyvähakuisuuteen. Yleisiä haitallisia riippuvuuksia ovat esimerkiksi päihderiippuvuudet, lääkeriippuvuudet, nettiriippuvuus ja peliriippuvuus. (Wikipedia)

 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kannattaako murehtia turhasta?

Kotiliedessä 7 (26.3.13) oli minusta hieno Marita Kouhian jälkikirjoitus. Sai taas miettimään ovatko omat huolet ja murheet NIIN kamalan suuria.

" Murheensa kullakin
Nainen purskahtaa itkuun ja laskee kasvonsa käsiinsä peittääkseen kyyneleet, joille ei voi mitään. Mies poistuu huoneesta, hän ei kestä enää, ei kestä kohdata katseita. Mitä on tapahtunut? Kyseessä on televisio-ohjelma Rakas sinusta on tullut pullukka. Ohjelman juonnossa kerrotaan, kuinka juuri arki tuo ongelmia pariskunnille. Menojen ja tulojen säätäminen ja siihen yhdistettynä terveellinen ruoka ja liikunta. Siinäpä haastetta kenelle tahansa, vai...?
Vierailin taannoin nepalilaisessa vuoristokylässä. Majoituimme paikallisen kahdeksankymppisen emännän pahnoille, kirjaimellisesti, sillä sängyt olivat pehmustetut oljilla. Ilmasto oli hyinen, pari astetta plussan puolella.
Illalla istuimme polvet suussa pienen, alkeellisen keittiön kylmällä maalattialla, untuvavaatteissamme ja villoissamme. Söimme emännän tyttärenpojan avotulella valmistamaa papumuhennosta ja riisiä, palan painikkeeksi tarjoiltiin teetä ja emännän itse tekemää pontikkaa. Olimme kuin sillit suolassa, onneksi, sillä se lämmitti meitä kylmässä huoneessa.
Hetken kuluttua ovenpieleen tupsahti naapurin mies muutamien kilometrien takaa. Omaisuutensa, seitsemän biisonia, hän oli jättänyt märehtimään takapihan laitumelle. Hän astui tervehtien sisään ja istui viereeni ujosti, eikä suostunut ottamaan ruokaa kohteliaisuussyistä, koska talossa oli vieraita. Hetken kuluttua hän hoiperteli tutisten aivan nuotion viereen. Laihalla kylänmiehellä oli päällään vain t-paita ja ohuet shortsit. Paljaissa jaloissa oli muoviset varvassandaalit. Tiedustelimme vieraamme vointia viitaten olemattomaan vaatetukseen ja hän kertoi hymyntapaisesti voivansa hyvin. Nepalilainen ystävämme kertoi meille, mitä mies ei kehdannut sanoa ja jonka itsekin jo tiesimme. Hänellä on kylmä ja nälkä, hänellä oli yllään kaikki omistamansa vaatteet.
Mies jäi yöksi tulisijan ääreen. Seuraavana aamuna ennen lähtöämme annoimme miehelle kaikki mahdolliset vaatteemme. Mies asetteli  vaatteet selässä kantamaansa pajukorireppuun ja lähti leveästi hymyillen puolijuoksua lehmineen kohti kotia, vaimoa ja viittä lastaan. Nepalilaislakki heilui iloisesti puolelta toiselle hahmon hävitessä kauniiseen vuoristomaisemaan.
Jäin hetkeksi murehtimaan, ettei mies huomannut sanoa kiitos.
Haasteita on tietenkin monenlaisia, mutta hyvinvointiyhteiskunnassamme luomme itsellemme ongelmia tyhjästä, kun toisaalla niitä yritetään ratkaista tyhjällä."

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Työ kutsuu

Kesäloma on ohi. Pitäisi alkaa aivoja siirtämään takaisin työpaikalle. Tähän tarkoitukseen löysinkin kahdeksan vinkkiä.

1. Stimuloi aivojasi. Sudokut, ristisanatehtävät ja älypelit virkistävät aivoja ja pitävät mielen terävänä. Opiskelu ajaa saman asian - itseasiassa jopa paremmin.

2. Ota rennosti. Stressi vahingoittaa aivoja ja vaikuttaa myös muistiin. Joidenkin tutkijoiden mukaan tasapainoinen elämä ja rentouttavat aktiviteetit viivästyttävät muistin ja muiden älyllisten toimintojen heikentymistä, koska ne vähentävät stressiä.

3. Syö kalaa. Rasvahapot vaikuttavat olennaisesti aivojen toimintaan ja auttavat muun muassa hoitamaan masennusta.

4. Juo kahvia. Yhä useammassa tutkimuksessa on havaittu kahvin hyvät ominaisuudet. Kahvi saattaa suojata aivoja. Eräiden tutkimusten mukaan kahvi viivästyttää muistin ja muiden älyllisten toimintojen heikentymistä sekä ehkäisee Alzheimerin taudin syntyä.

5. Päiväunet kunniaan. Unettomuus saattaa tuoreimpien tutkimusten mukaan vaikeuttaa ajattelua ja uuden oppimista. Unen ja unelmoinnin avulla vaikutukset ovat päinvastaisia.

6. Huolehdi kehostasi. Monet vaivat ja sairaudet, kuten kohonnut verenpaine, ylipaino ja aikuistyypin diabetes vaikuttavat kaikki myös aivoihin. Liikunta, tyydyttyneiden rasvojen välttäminen ja tupakoimattomuus ehkäisevät iän aiheuttamia vaurioita aivoissa.

7. Ruokavalio kuntoon. Ylipaino ei ole hyväksi aivoille, mutta ei ole liian vähäisten kalorimäärien nauttiminenkaan. Terveellisestä ruokavaliosta saat tarvittavia ravinteita ja vitamiineja, joiden avulla myös mieli toimii paremmin. Terveellinen ruokavalio koostuu kasviksista, hedelmistä, tyydyttymättömistä rasvoista,kuten kasvirasvoista, lihasta, maitotuotteista sekä täysjyvätuotteista, joista saat runsaasti kuituja.

8. Puuhastele. Tutkijoiden mukaan parasta, mitä ihminen voi aivoilleen tehdä, on harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Puoli tuntia päivässä mitä tahansa liikuntaa riittää yleensä terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Välillä tuntuu tältä

Joka aloittaa liian monta asiaa, 
saattaa päätökseen liian vähän.
                                                                  Saksalainen sanonta