Klooni -tulevaisuuden kaveri?

"6.10. Ihmisten jälkeinen maailma

Kaikkien muotoiluargumenttien mukaan kloonauksen hyväksyminen muuttaisi itseymmärrystämme. Ihmisten tuottamisen nähdään hämärtävän ihmisen ja muiden olioiden välistä rajaa; uhkaavan sukupuolisuuttamme ja perhe-elämäämme; nakertavan yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden siteitä; hävittävän hyödyllisiä ja luovan vahingollisia mysteerejä; sekä tekevän  mahdottomaksi tasaveroiden demokraattisen päätöksenteon.

Yksi tapa vastata kaikkeen tähän on yksinkertaisesti kyseenalaistaa ihmisyyden niin kuin me sen nyt tunnemme arvo. Lajimme on käynyt läpi lukemattomia muutoksia ja muunnoksia, eivätkä ne jälkikäteen tarkasteltuina näytä haittaavan juuri ketään. Pari tuhatta vuotta sitten ihmiset eivät käyttäneet saippuaa, mutta ne meistä, jotka ovat omaksuneet tämän tavan, eivät koe menettäneensä ihmisyyttään sen myötä-päinvastoin, myöhemmät sukupolvet voivat tuntea ylemmyyttä ja helpotusta ajatellessaan epähygieenisiä esivanhempiaan. Miksei tämä olisi totta myös juuri tapahtumassa olevien kehitysaskelten suhteen? Hyväksymme nyt ihomme bakteerien ja ruumiimme tuoksun muuntelun; eikö siis kuulosta järkevältä, että tulevaisuuden ihmiset hyväksyvät samalla tavalla uudet lisääntymisen tavat? He voivat luoda katseensa menneisyyteen huojentuneina siitä, ettei heidän tarvitse elää siinä "luonnollisten" suhteiden verkossa, joka nykyään vallitsee. Ja jos demokratia perustuu alkuperämme luonnollisuuteen, ehkä tulevat yhteiskunnat toimivat parempien periaatteiden valossa - ainakin omasta  mielestään, samoin kuin me suhteessa vanhentuneiksi näkemiimme poliittisiin järjestelmiin. Ihmisyytemme voi lakata olemasta, mutta jälki-ihmisyys (trans- tai posthumaanius) voi tulevaisuuden yksilöiden näkökulmasta olla parempi vaihtoehto."

 Lähde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 Geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset.
Ote luvusta 6 Kloonaus ja ihmisen muotoilu.

Hoitaja potilaana

Nyt kun kerrankin on oikeasti ollut potilaan sairaalassa, pois omalta mukavuusalueelta, voi analysoida itseä ja muita.

• Huomasin vajaassa vuorokaudessa oireita laitostumisesta. Odotin kaikkea valmiiksi ja ruokailut olivat päivän kohokohta. Laitostumista edesauttoi, ettei ruokaa tarvinnut itse laittaa ja tiskit hoiti joku muu. Täytyy tässä kohtaa oikein kehua sairaalan ruokaa. Erinomaista!

• Omassa työpisteessäni joudun käyttämään erinäisiä laitteita ja nyt minussa kiinni olevat laitteet kiinnostivat erityisesti. Tarkkailin itseäni niiden kautta, enkä sitä miltä minusta oikeasti tuntui. Hyi minua. Tämän tajuaminen hätkähdytti. Eihän minun tuntemukseni ole kiinni laitteen antamasta lukemasta.

• Minua hoitaneet kollegat ja lääkärit olivat aivan ihania. He tsemppasivat ja kertoivat hyvin huolellisesti mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi heillä oli lehmän hermot. Minusta asioiden olisi pitänyt tapahtua heti eikä kohta. Välillä kliseet "kyllä se siitä", "muista pyytää ajoissa kipulääkettä ettei kipu pääse päälle", "kelloa saa soittaa"... Tuntuivat varsin turhauttavilta. Tosin näitä samoja kliseitä hoen itsekin hoitamilleni asiakkaille. Tarttis vissiin tehdä jotain. :)

Kaiken kaikkiaan valaisevaa olla potilaana. Enkä varmasti ollut potilaana helpoimmasta päästä.

Se on pienestä kiinni

Fysiikka on ihmeellistä ja fysiikan lait nimenomaan. Tässäpä pätkä eräästä kirjasta, joka kertoo kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni.

" Maailmankaikkeutta ohjaavat tietyt "lait". Muutamia esimerkkejä näistä fysiikan laeista:

    Gravitaatio eli painovoima, joka saa aikaan sen, että esine putoaa maahan.

    Ydinvoimat, jotka aiheuttavat sen, että energiaa syntyy atomien pilkkoutuessa.

    Sähkömagneettinen voima.

    Paikan ja ajan lait. Kolmea tilaulottuvuutta voidaan kuvailla esimerkiksi käsitteillä ylös/alas, taaksepäin/eteenpäin ja sivusuuntaan.

Nämä lait vuorostaan ovat kehittyneet "alkuehdoista", toisin sanoen niistä erityisoloista, jotka olivat voimassa universumin syntyhetkellä. Jos jokin näistä alkuehdoista tai fysiikan laeista olisi ollut hiukankin erinlainen, universumimme ei olisi voinut syntyä. Ne ovat tismalleen maailmankaikkauden ja elämän syntymään "mukautettuja". Muutamia esimerkkejä tästä antaa fyysikko Stephen Hawking:

• Jos maailmankaikkeuden tiheys olisi ollut miljoonasosan miljoonasosaa suurempi tai pienempi kuin se oli, maailmankaikkeus olisi romahtanut 10 vuoden kuluessa tai jäänyt täysin tyhjäksi.

• Jos maailmankaikkeus olisi koko kehityksensä aikana laajentunut vain aavistuksen nopeammin tai hitaammin, olisi koko universumi romahtanut. Jos laajenemisvauhti olisi ollut vain 0,000000000000001% hitaampi, se ei olisi toiminut ja olisimme siten nykyään vailla maailmankaikkeutta.

• Jos niiden partikkelien, joista atomit koostuvat, massa olisi hiukan toisenlainen, meiltä puuttuisivat alkuaineet, joista luonto on rakentunut, ja siten meillä ei olisi luontoa eikä ihmistäkään. Samaan tapaan elämälle välttämätön aurinko (ja muut tähdet) eivät voisi toimia, jos elektronin varaus olisi hiukkasenkin toisenlainen.

On hämmästyttävä tosiseikka, että juuri nämä edellytykset olivat olemassa universumimme syntyhetkellä ja että fysiikan lait ovat täsmälleen sopivat sen ylläpitämiseen. Itsestään selvä selitys tälle kuuluu, että näin on täytynyt olla, koska muutoin emme olisi olemassa emmekä voisi esittää kysymystä, mutta sen jättää varjoonsa ajatus, jonka mukaan on lähes tyystin epätodennäköistä, että täysin optimaaliset ehdot olisivat olleet olemassa aivan sattumalta yhdessä ainoassa yrityksessä. Fyysikko Michael Turner on sanonut, että "tarkkuus on samaa luokkaa kuin jos joku heittäisi darts-tikan läpi koko universumin ja osuisi täsmälleen millimetrin kokoiseen alueeseen."

Lähde: Stefan Einhorn: Salattu Jumala.2009. Luku; Jumalan ja modernin fysiikan kohtaaminen.

 

Utelias vai oikeasti kiinnostunut?

Noita kahta sanaa olen yrittänyt saada itseeni täsmäämään. Kumpaa olen? Haluaisin olla oikeasti kiinnostunut, mutta voin vain olla tylsää arkielämää viettävä uteliaskin. En ole vielä tätä asiaa itselleni selventänyt.

Syy miksi mietin tätä juuri nyt on lukemani kirja ja se, että maaliskuussa luin tavallisen suomalaisen elämän (tästähän löytyy esittely maaliskuun kohdalta). Nyt lukemassani kirjassa laajensin perspektiiviä maahanmuuttajiin.

Kirja jonka lukaisin oli: Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Kirja oli toteutettu samoin kun tavallinen suomalainen, kirjoituskilpailulla. Kirjan takakansi avaa ehkäpä parhaiten kirjan tarkoitusta:

" Teoksen tarinoissa eri puolilta maailmaa, mm. Venäjältä, Saksasta, Vietnamista, Irakista, Bosniasta ja Afrikan maista eri syistä Suomeen muuttaneet ihmiset kertovat elämäntarinansa. Näissä tarinoissa uutiset ja tilastot maahanmuuttajista saavat kasvot ja äänen, tulevat lukijaa lähelle. Samalla tarkentuu, joskus terveellisestikin, suomalaisten kuva itsestään, kun sen näkee muualta tulleiden silmin.

Sama taivas, eri maa kostuu vuonna 1997 järjestettyyn Maahanmuuttajan elämäntarina, kerro elämästäsi omin sanoin-kirjoituskilpailuun lähetetyistä teksteistä. Kilpailun järjestivät Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta, Tampereen yliopiston Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos sekä Suomalaisen kirjallisuuden seura."

Itse kirja ja sen tarinat olivat minusta mukaansa tempaavia. Täytyy kyllä sanoa, että suomalaiset kuvattiin niissä juurikin niin kuin me olemme. Hullu kansa, kylmässä ja pimeässä ;) Suomalaisille normaalit asiat; mökkeily, yötönyö, sääsket, kenkien pois ottaminen sisällä.... ovat monelle muualta tulleelle uskomattoman eksoottisia asioita.  Maahanmuuttajat olivat kokeneet eritasoista rasismia maassamme, josta en ole ylpeä. Monet kirjan kirjoittajista olivat joutuneet lähtemään kotimaastaan pakosta, eivät sillä että olisivat halunneet. Ja sitten me käyttäydymme törkeästi. Täytyy myös todeta, että rohkeita ovat nämä kirjoittajat ja monet muutkin, kaikki maahanmuuttajat. He ottavat rohkeasti askeleen kohti tuntematonta, eivät anna periksi ja selviävät. Jos minulta itseltäni riistettäisiin tämä kaikki yltäkylläisyys, jossa nyt elän, en tiedä kykenisinkö selviämään?

Kirja joka herätti ajatuksia: Sama taivas, eri maa. Maahanmuuttajan tarina. Toim. Laura Huttunen. 1999.

Olisinko tänään tiikeri, sika, aasi vai satakieli?

Jokaisen ihmisen sydämessä asuu

tiikeri, sika, aasi ja satakieli.

Luonteenlaatu sanelee,

missä järjestyksessä ne milloinkin esiintyvät.

-Ambrose Bierce-

(työ)vaatteet tekevät (työ)miehen/naisen

Meillä hoitajilla on työvaatteet. Ne ovat toki käytännölliset ja suojaavat erinäisiltä roiskeilta. Ne ovat myös eräänlainen symboli ammatista, kuten lääkäreillä takki ja palomiehillä kypärä. Itse ainakin tunnen olevani hoitaja, ollessani työvaatteissani osastollani. Työvaatteesta on tullut osa identiteettiä ja se auttaa ottamaan tietynlaisen "roolin", työminän, esiin. Seuraava kirjoitus suojavaatteista pisti silmääni selatessani Motiivi lehteä.

"Jo faaraoiden aikaan

Suojavaatteita on käytetty työssä jo ihmiskunnan alkuhämäristä. Lähes yhtä vanhoja ovat erilaiset virka-asut, jotka ovat erottaneet kantajansa muusta rahvaasta.

Virka-asuja edellytettiin aikoinaan paljon nykyistä enemmän monissa julkisen hallinnon tehtävissä. Oli sitten kysymys varastonhoitajasta, vahtimestarista tai kuvernööristä. Keisarilliseen aikaan mallit tulivat armeijasta, ja miehisiin virka-asuihin saattoi toimistotyössäkin kuulua kiiltäviä nappeja ja saappaita. Käytännöllisyys jäi koreuden varjoon. Sairaaloiden suoja-asutkin muistuttivat pitkään uniformuja nahkasaappaineen ja nappiriveineen. Yhä edelleen pienet sairaala-asujen yksityiskohdat juoruavat ikiaikaisesta hierarkiasta.

Julkisen sektorin likaisinta työtä tekivät jo yli sata vuotta sitten tuntipalkkalaiset, jotka kaivoivat, nostivat, murskasivat ja kuljettivat mitä milloinkin: yleensä kuitenkin jotain likaista, painavaa tai sotkuista. Pitkään työvaatetus koostui yleensä vain siitä, mitä onnistuttiin itse hankkimaan ja sattui päällä olemaan. Suojavaatteista ei juuri puhuttu; vaihtoehtona oli lähinnä työnantajan maksama pukuraha, vaikka harvat työntekijät sitäkään saivat. Viranhaltijat olivat sitten erikseen.

Pukuraha oli hallinnollisena ajatuksena Suomessakin yllättävän vanha: ensimmäisiin mainintoihin liittyy kuningas Juhana III määräys, jonka perusteella Käkisalmen linnanapteekkarille maksettiin vuonna 1583 rahaa 30 taaleria, vaatetuksen tai 20 taaleria pukurahaa.

Ensimmäinen kunnallinen työvaatesopimus tehtiin vasta vuonna 1976. Silloinen KTV oli mukana sopimuksessa, mikä oli kuitenkin vain ns. suositussopimus. Sitovaa vaikutusta sillä ei ollut.

Tämän uuden suositussopimuksen myötä pyrittiin yhtenäistämään pukuraha- ja suojavaatetusmääräykset sekä tuomaan kuntasektorille entistä suuremmat mahdollisuudet rationalisointiin. Sopimuksella luovuttiin myös  terveydenhuoltohenkilöstön pukurahasta sekä siirryttiin terveydenhuollossa työnantajan määräämään tietyn malliseen ja yhdenmukaiseen suojavaatetukseen vuoden 1978 loppuun mennessä. Turhat tärkkäykset jäivät lopullisesti historiaan.

Suojavaatesopimuksessa annettiin samaten ohjeita erilaisten vaatemallien standardeiksi. Vuosien myötä neuvotteluissa sopimuksen piiriin kuuluvien henkilöstöryhmien lukua kasvatettiin. Aluksi keskityttiin lähinnä terveydenhoitohenkilöstöön. Vaikka ohjeita on useaan otteeseen päivitetty, ovat ne osin vanhentuneet. Samalla markkinoille on tullut uusia suojavaatevalmistajia ja yleensäkin työasujen vaihtoehdot ovat lisääntyneet."

 Lähde: Motiivi 6/14

Geenimuunnokset

Jatkan hiukan edellisen tekstin aihetta syventäen sitä geenimuunnoksiin. Lähteenä käytetty kirja on muuten erittäin ajatuksia herättävä.

" 8.1 Yrityksiä ja erehdyksiä

Kromosomien sisältämät geenit ovat perimän perusyksiköitä. Ne ohjaavat proteiinien tuotantoa, ja proteiinit puolestaan suorittavat useimmat elämää ylläpitävät toiminnot soluissa. Kun geenimuunnokset saavat proteiinit kyvyttömiksi suorittamaan tehtävänsä, tuloksena voi olla geneettinen vika tai sairaus. Näitä voidaan korjata ainakin neljällä menetelmällä. Ensimmäisessä normaaleja geenejä lisätään määrittelemättömään kohtaan perimässä viallisen geenin korvaamikseksi. Toisessa vioittunut geeni vaihdetaan normaaliin homologisella rekombinaatiolla eli DNA:n vaihdolla. Kolmannessa poikkeava geeni korjataan valikoivalla käänteismutaatiolla, joka palauttaa sen normaalin toimintakyvyn. Neljännessä geenin päälle ja pois päältä kääntävää mekanismia säädellään toivotun tuloksen saamiseksi.

Useimmissa tähän mennessä tehdyissä kokeissa on käytetty ensimmäistä metodia, ja normaali geeni on lisätty vialliseen perimään. Korjaavan geenin toimittamiseksi potilaan soluihin tarvitaan kantajamolekyylejä eli "vektoreita". Vektoreina on useimmiten ollut virus (adeno- ja retrovirukset ovat olleet yleisimpiä), vaikkakin myös DNA:n ( ja joissakin harvinaisemmissa tapauksissa RNA:n) suoraa lisäämistä ja liposomeja on käytetty tarkoitukseen.

.

.

.

.

Geenihoitojen yhteydessä esiintyy monenlaisia vaikeuksia. Terapeuttinen DNA ei aina "ota kiinni", solut jakaantuvat nopeasti, vaikutukset heikkenevät ja tarvitaan uusia hoitokertoja. Immuunivasteita on vaikea hallita, koska ne on hoitoa varten "käännettävä pois", mikä voi altistaa potilaan riskeille. Virusvektorien käytössä on omat pulmansa: myrkyllisyys, tulehdusvaarat ja immuunivasteet. Ja polygeeniset taudit kuten sydäntaudit, verenpaine ja diabetes ovat vaikeita hoitaa, koska on otettava huomioon useiden tekijöiden yhteisvaikutus, ei vain yhta geenimutaatiota."

LÄhde: Matti Häyry 2012; Ihminen 2.0 geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset. Luku 8. Geenihoidot, toivot ja pelot.