”Vanha kasku kertoo kahdesta psykologisen käyttäytymisteorian (behaviorismi) kannattajista, jotka tapasivat toisensa kadulla ja vaihtoivat tervehdyksiä. ”Mitä minulle kuuluu?”, sanoi toinen. ”Sinulle kuuluu hyvää, mutta miten minulla menee?”, oli toisen vastaus.”
”Nuori pariskunta varaa raskausuutisesta ilahtuneena ajan neuvolaan. Sydänäänet ovat vahvat, mutta yhtäkkiä lääkäri ehdottaa aborttia. Syy on selvä: tulevat vanhemmat ovat huumeriippuvaisia. Tyrmistynyt pari ei suostu ehdotukseen-he päättävät unohtaa huumeet ja pitää lapsen. Hyvä päätös ei pidä kauan.
Karin Mäkelän omakohtainen kokemus huumeista ja äitiydestä alkaa raskausuutisesta ja päättyy 16 vuotta myöhemmin esikoisen itsemurhaan. Mäkelä kuvaa kipeää tekevän avoimesti huumeriippuvuuttaan ja suhdetta kolmeen huostaanotettuun lapseensa. Mitä tehdä, kun riippuvuus pakottaa äidin piikittämään? Miten pitää yhteyttä lapsiin näyttämättä heille huonoa esimerkkiä? Kuinka voittaa lasten luottamus takaisin tyhjien lupausten jälkeen.
Kaunistelematon kertomus kuvaa tämän päivän suomalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja avaa lukijalle huumeita käyttävän äidin nurinkurisen ajatusmaailman-narkomaanin on helppo uskotella itselleen, että lapset eivät kärsi äidin huumeriippuvuudesta.”
”Työntekijöidemme odotetaan olevan iloisia ja avoimia. Riippumatta realiteeteista heidän odotetaan pulppuavan jatkuvasti positiivisuutta ja olevan avoimia kaikesta ja kaikille, niin omista kuin muidenkin asioista. Avoimuuteen luonnollisesti liittyy, että heidän on vaikea pitää salaisuuksia ja heillä on jopa suorastaan vaikeus ymmärtää, mitkä työpaikan asiat ovat luottamuksellisia. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä avoimuus on tuntomerkkimme eikä meidän firmassamme ole mitään, mitä ei saisi kilpailijalle kertoa.”
”Emme odota työntekijältä innovatiivisuutta emmekä omaperäisyyttä; työmme ei sellaista vaadi. Hänen ratkaisujensa ja päätöstensä ei myöskään tarvitse pohjata faktoihin; meillä tunteet ohjaavat toimintaa.Sen sijaan odotamme, että työntekijä on mukava, joustava ja lupsakka, kiva kaveri kivaan työyhteisöön. Ennen kaikkea hänen tulee olla aina samaa mieltä muiden kanssa eikä hänen tule kyseenalaistaa pomon päätöksiä. Hänen tulisi olla aina hymyilevä ja hyväntuulinen; asiaosaaminen ei ole niin tärkeää. Työnkuvaan kuuluu seurustelu ja kiinnostus muiden ihmisten asioista, ja niinpä ymmärrämme, jos juoruiluun ja muiden työntekijöiden asioiden pohtimiseen kuluu työaikaa.”
”Kirurgi on taikauskoinen. Hänen on oltava optimistinen ja suljettava pois ammatillisen syyllisyyden ja huolen tuomat tunnontuskat. Hän kääntyy pois. Yleislääkäri tuntee itsentä avuttomaksi. Vaikka hän on myötäelävä, hänkin kääntyy pois. Psykiatri kohtaa usein sen uhkan, jonka saa aikaan ihmisen kääntyminen itseään vastaan; mikäli seurauksena on itsemurha, myös psykiatri katsoo poispäin syyllisyyden ja häpeän täyttämänä. Jopa pappikin vaimentaa murheellisimmat tunteensa rituaaleihin. Omaiset ja ystävät ovat sokeina vajonneet omaan suruunsa, hoitajat ovat kiireisiä, vain runoilijat ja filosofit katselevat kaukaa (siv. 61.)”
