Kuoleman kohtaaminen tuskin koskaan on helppoa ja olempa tätä aihetta varmaan täällä blogissakin käsitellyt. Voiko tätä aihetta käsitellä liikaa? Tässä olisi yksi näkökulma lisää kuoleman kohtaamiseen. Tor-Björn Hägglund:n Tuonelan eteisessä-kirjassa oli havainnollistava Cappon (1961) kirjoitus lääkäreistä ja hoitajista kuoleman kohtaajina. Jokainen pohtikoon luonnehdintojen osumista kohdalleen.
”Kirurgi on taikauskoinen. Hänen on oltava optimistinen ja suljettava pois ammatillisen syyllisyyden ja huolen tuomat tunnontuskat. Hän kääntyy pois. Yleislääkäri tuntee itsentä avuttomaksi. Vaikka hän on myötäelävä, hänkin kääntyy pois. Psykiatri kohtaa usein sen uhkan, jonka saa aikaan ihmisen kääntyminen itseään vastaan; mikäli seurauksena on itsemurha, myös psykiatri katsoo poispäin syyllisyyden ja häpeän täyttämänä. Jopa pappikin vaimentaa murheellisimmat tunteensa rituaaleihin. Omaiset ja ystävät ovat sokeina vajonneet omaan suruunsa, hoitajat ovat kiireisiä, vain runoilijat ja filosofit katselevat kaukaa (siv. 61.)”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti