Hoitotyössä kohtaamme erilaisia ihmisiä, joille meidän on puhuttava. Joskus ei riitä edes oma äidinkieli. On tultava toimeen persoonasta, sukupuolesta, iästä, kansallisuudesta ja erilaisista elämänkatsomuksista riippumatta. On puhuttava ja kerrottava huonojakin uutisia. Meistä itsestä on kiinni miten homma etenee. Pienet sanat ja äänenpainot voivat vaikuttaa rauhoittavasti tai kiihdyttävästi.
Minulle ei ole ollut vaikeaa tulla toimeen asiakkaiden kanssa. Kommunikoinnissa koen vaikeimpana kertoa asiakkaalle ja omaisille henkeä uhkaavasta tilanteesta, niin että myös maallikko sen ymmärtäisi. Asia pitäisi ilmaista myös kuten se on. Äärimmäisen vakavaa tilannetta ei pidä ruveta siloittelemaan. On käytettävä niitä faktoja joita on olemassa. Tätä taitoa on joutunut opettelemaan ja opettelu taitaa jatkua koko lopun työuran. On hiukan hankalaa olla tiukasti faktoissa kiinni itkevien omaisten keskellä.
Sairaanhoitaja-lehdessä oli hyvä pääkirjoitus liittyen aiheeseen:
"Hoitotyössä puhumamme ja kirjoittamamme kieli paljastaa meidät armotta tai armollisesti. On vain osattava kuunnella sillä silmällä ja korvalla. Valitut sanat paljastavat, onko toimintamme potilas- vai organisaatio lähtöistä.Kielenkäytöstämme voi kuulla hoitokulttuurissa toimivien asemat ja valtarakenteiden symmetriat tai epäsymmetriat. Sanavalinnat määrittelevät, miten potilas tulee ymmärretyksi ja mihin suuntaan hoitosuhde etenee. Tekemisen perustaksi valittu kielenkäyttö on yksilöllinen, yhteisöllinen ja aina myös eettinen valinta." Eva Agge.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti