Olen osannut ns. maallikko ensiapua jo ennen sairaanhoitajakoulua. SPR:n ea kurssit oli moneen kertaan käytynä. Oli oikein osaava olo.
Opiskelun edetessä sairaalan laitteet ja lääkkeet tulivat tutuiksi. Kuinka hienolta tuntuikaan osata elvyttää niiden avulla. Hengitystä, pulssia, rytmiä pystyi koko ajan seuraamaan. Vierellä oli toisia hoitajia ja lääkäreitä. Oli oikein osaava olo.
Seuraavaksi iski pakokauhu. Mitä teen sairaalan ulkopuolella?! Ei ole laitteita, lääkkeitä eikä hoitajia saati lääkäreitä. Ei varmasti pysty tekemään yhtään mitään! Kaikki aiemmin oppimani tuntui katoavan.
Jälleen kerran painotan ammatillista kasvua. Nyt osaan erottaa itsestäni sairaalan sisäisen hoitajan ja sairaalan ulkopuolisen siviili minän. Ne molemmat osaavat ensiavun paikasta riippumatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti