Synkkää

Lukemistani kirjoista kaksi ovat olleet erityisen synkkiä. Ensimmäinen oli J.R.R. Tolkienin Húrinin lasten tarina ja toinen vastikään lukemani Susanna Alakosken Hyvää vangkilaa toivoo Jenna. Tästä jälkimmäisestä aionkin kertoa nyt enemmän.

Synkkyydessään varsin mukaansa tempaava kirja, ihan yllätyin. Kirjan teksti on niin aitoa, että uskon sinisilmäisesti jokaisen sanan.  Aluksi luin odottaen kirjan keventyvän, lopussa luin, koska halusin tietää kuinka päähenkilöille käy. Kirja kertoo päihdeongelmaisesta perheestä, kertojana tytär Anni. Hän on perheen ainoa päihteetön.

Sairaanhoitaja minään tämä kirja vaikutti niin, etten enää epäile veren olevan vettä sakeampaa. Äiti on aina äiti, isä on aina isä, sisko on aina sisko, veli on aina veli, lapsi on aina lapsi, AINA, vaikka päihteissä kierittelisi.

Suosittelen lämpimästi lukemaan Susanna Alakosken; Hyvää vangkilaa toivoo Jenna, kirjan.