Aivojumppaa 7 vastaukset

Ja tässä sitten ne vastaukset sekä lähteet. Sulussa oleva numero lähteen lopussa merkitsee sitä/niitä kohtaa/kotia, joista kysymykset ja vastaukset ovat löytyneet.

1. Hoitotahdon käsitteen "keksi" vuonna 1967 Right To Die- liikkeen johtaja Luis Kutner.
2. 1993
3. Ihonalainen nesteytys.
4. Punainen merkitsee liikkeen yhteiskunnallista ajatusta
5. Valkoinen merkitsee kansallista ajatusta
6. Hakaristi merkitsee kutsumusta taistella arjalaisen ihmisen voiton puolesta ja sen keralla samalla luovan työn ajatuksen voittoa, työn, joka itse on aina ollut juutalaisvastaista ja juutalaisvastaisena pysyy
7. Bufotoksiini
8. Ekstroversion löytäjänä pidetään Englantilaista Eysenckiä. Löytö ajoittuu 1940- luvulle.
9. Homunculus on ihmisen päässä asuva pieni mies, joka ohjaa häntä, tekee hänen puolestaan ratkaisuja ja panee hänet tekemään erilaisia asioita. Käsitys on ollut voimissaan Antiikin aikaan.
10. 9 istumapaikkaa



Aivojumpan lähteet:
- Elämän loppu vai kuoleman alku. Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. Toim. Juha Hänninen.2006 (1,2,3)
- Taisteluni 2. A.Hitler 1941. (4,5,6)
- Suomen matelijat ja sammakkoeläimet. Antti Koli 2016. (7)
- ”Hyvät tyypit” Temperamentti ja työelämä. Liisa Keltikangas-Järvinen 2016. (8,9)
- Tehy-lehti 6-7/18: Keikkaa kaikkialle maailmaan; Vesa Turunen, Annika Rauhala, Tiia Tomming. (10)

Aivojumppaa 7

Edellisestä aivojumpasta onkin vierähtänyt tovi. Nyt ennen kesälomaa tai kesäloman päättymisen kunniaksi on hyvä verestää aivosoluja muutamalla knoppitiedolla. Olkaapa hyvät. Vastaukset ja lähteet kysymyksiin tulevat sitten vähän myöhemmin.

1. Kuka "keksi" hoitotahdon käsitteen?
2. Milloin Suomessa tuli voimaan laki potilaan oikeuksista?
3. Mitä tarkoittaa termi hypodermoklysis?
4. Mitä merkitsee natsi-Saksan lipun punainen väri?
5. Mitä merkitsee natsi-Saksan lipun valkoinen väri?
6. Mitä merkitsee natsi-Saksan hakaristi?
7. Minkä nimistä on rupikonnan myrkky?
8. Kuka löysi ekstroversion?
9. Kuka tai mikä on Homunculus?
10. Kuinka monta istumapaikkaa paaripaikka vie reittilennolla?

Työpaikkailmoitus

Keväällä on aika juhlia vasta valmistuneita kolleegoja, sekä monien muiden alojen ammattilaisia. Onnea heille kaikille heti tähän alkuun.

Seuraava askel on siirtyä työelämään. Silloin selaillaan työnhakuilmoituksia sillä silmällä. Tässä pari vinkkiä.

Jos koet olevasi ekstrovertti ihminen hae seuraavan kaltaista ilmoitusta:

”Työntekijöidemme odotetaan olevan iloisia ja avoimia. Riippumatta realiteeteista heidän odotetaan pulppuavan jatkuvasti positiivisuutta ja olevan avoimia kaikesta ja kaikille, niin omista kuin muidenkin asioista. Avoimuuteen luonnollisesti liittyy, että heidän on vaikea pitää salaisuuksia ja heillä on jopa suorastaan vaikeus ymmärtää, mitkä työpaikan asiat ovat luottamuksellisia. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä avoimuus on tuntomerkkimme eikä meidän firmassamme ole mitään, mitä ei saisi kilpailijalle kertoa.”

Jos taas koet olevasi korkeasti sosiaalinen hae seuraavan kaltaista ilmoitusta:

 ”Emme odota työntekijältä innovatiivisuutta emmekä omaperäisyyttä; työmme ei sellaista vaadi. Hänen ratkaisujensa ja päätöstensä ei myöskään tarvitse pohjata faktoihin; meillä tunteet ohjaavat toimintaa.Sen sijaan odotamme, että työntekijä on mukava, joustava ja lupsakka, kiva kaveri kivaan työyhteisöön. Ennen kaikkea hänen tulee olla aina samaa mieltä muiden kanssa eikä hänen tule kyseenalaistaa pomon päätöksiä. Hänen tulisi olla aina hymyilevä ja hyväntuulinen; asiaosaaminen ei ole niin tärkeää. Työnkuvaan kuuluu seurustelu ja kiinnostus muiden ihmisten asioista, ja niinpä ymmärrämme, jos juoruiluun ja muiden työntekijöiden asioiden pohtimiseen kuluu työaikaa.”

Jos taas kiinnostuit selvittämään oletko ekstrovertti, korkeasti sosiaalinen vai ihan jotain muuta lue kirja ”Hyvät tyypit” Temperamentti ja työelämä. Liisa Keltikangas-Järvinen. 2016. Ylläolevat esimerkit ovat kyseisestä kirjasta. 

Kuka katsoo kohti?

Kuoleman kohtaaminen tuskin koskaan on helppoa ja olempa tätä aihetta varmaan täällä blogissakin käsitellyt. Voiko tätä aihetta käsitellä liikaa? Tässä olisi yksi näkökulma lisää kuoleman kohtaamiseen. Tor-Björn Hägglund:n Tuonelan eteisessä-kirjassa oli havainnollistava Cappon (1961) kirjoitus lääkäreistä ja hoitajista kuoleman kohtaajina. Jokainen pohtikoon luonnehdintojen osumista kohdalleen.

”Kirurgi on taikauskoinen. Hänen on oltava optimistinen ja suljettava pois ammatillisen syyllisyyden ja huolen tuomat tunnontuskat. Hän kääntyy pois. Yleislääkäri tuntee itsentä avuttomaksi. Vaikka hän on myötäelävä, hänkin kääntyy pois. Psykiatri kohtaa usein sen uhkan, jonka saa aikaan ihmisen kääntyminen itseään vastaan; mikäli seurauksena on itsemurha, myös psykiatri katsoo poispäin syyllisyyden ja häpeän täyttämänä. Jopa pappikin vaimentaa murheellisimmat tunteensa rituaaleihin. Omaiset ja ystävät ovat sokeina vajonneet omaan suruunsa, hoitajat ovat kiireisiä, vain runoilijat ja filosofit katselevat kaukaa (siv. 61.)”

Mullassa

Mullassa, mustan kiven
ja hehkuvien vaahteranlehtien alla
hänen sydämensä löi,
sykähteli
multakerrosten sisällä.
Muut sydämet mullassa,
                      multasydämet
hakkasivat kukin omaa tahtiaan
                         kuin tuhannet herätyskellot,
jotka ruosteisesta unestaan
                      olivat havahtuneet käymään.
Kuuntelin ajatuksiini jähmettyneenä.
Koko hautausmaa vavahteli
                          minussa.

Arto Virtanen; Maiseman hämärä. 1988.

Etsin kunnes löydän sut

Tartuin kirjaan nimeltä Tautitehdas.

Erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Kirjan ydin ajatus on pohtia miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita vai tekeekö? Kirjan sävy ei ole kärkäs. Kirjassa ei teilata tai moitita ketään. Kirja kertoo tiukkaa faktaa nyky terveydenhuollon käytännöistä. Kirja on yhden ihmisen, Iris Pasternack, tulkintaa tilastoista ja tutkimuksista ja jokaisen on tehtävä omat päätelmänsä asioista.

Minut kirja sai miettimään ylidiagnostiikkaa ja kaikkea tutkimuksiin liittyvää. Ovatko kaikki tutkimukset oikeasti niin tarpeellisia? Otetaanko niitä tottumuksen vuoksi, varmistuksen varmistukseksi? Tutkimusten tekeminen tai tekemättä jättäminen on sitten taas eettinen ongelma. Samoin osallistunko seulontaan vai en?  Mitä jos kuitenkin juuri nyt juuri tämä tutkimus on se joka paljastaa jotain tärkeää? Mitä jos juuri tämä seulonta kerta paljastaa minusta jotain? Nämä ovat pahoja kysymyksiä niin, lääkärille, hoitajalle kuin kenelle vain. Otanko vai jätänkö?

Ennen kuin aloin lukea kirjaa töissä keskustelimme kuvauksista. Totesin itsekin että, hiukan jännittäisi mennä CT-kuvaukseen juurikin sivulöydösten vuoksi. Enemmän jännittäisin varmaan sitä, kuin itse sitä, mitä on tarkoitus kuvata. Huomasin myös tulleeni ylidiagnosoiduksi. Lääkäri käynnillä yhden sanan perusteella lääkäri käynnisti prosessin, johon kuului ultraääntä ja ylimääräisiä lääkäri käyntejä, puheluita. Tajusin jo silloin, että kaikki tuo on turhaa, mutta niin kuin kirjassakin pohditaan, entä jos. Kaikki tutkimukset tehtiin ja lopputulos oli puhdas. Ärsytti kun en viheltänyt peliä poikki heti, mutta jos....

Lopuksi vielä kirjan takakannen teksti. Jospa joku innostuisi tämän myös lukemaan.

Iris Pasternack; Tautitehdas. Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? 2015.

”Mitä enemmän verikokeita, röntgentutkimuksia ja seulontoja, sen parempaa on terveydenhoito - vai onko? Länsimaiset ihmiset ovat terveempiä kuin koskaan, joten miksi sairauksia diagnosoidaan entistä enemmän?

Nykyaikaiset tarkat kuvantamislaitteet paljastavat kehostamme enemmän kuin on tarpeen tietää: jokainen muutos ei tarkoita syöpää, ja harmittoman kyhmyn leikkaus voi olla itse kyhmyä vaarallisempi. Monet seulonnat taas aiheuttavat turhaa huolta niistä saatuun hyötyyn nähden. Uusi ilmiö on myös normaalien elämänilmiöiden nimeäminen sairauksiksi. Korkea verenpaine ja kolesteroli huolettavat monia, mutta ovatko ne sairauksia?

Tautitehdas tarkastelee kriittisesti varhaista diagnostiikkaa, sairauksien etsimistä ja normaalien elämänilmiöiden nimeämistä sairauksiksi. Kirja kuvaa runsain esimerkein terveydenhoidon paradoksia: kun ihmiset ovat terveempiä, sairauksia on etsittävä tarkemmin.”

Muutosta ja pelkoa ilmassa

Sote ja kaikki siihen liityvä uutisointi ja muutokset tulevaisuudessa aiheuttavat minulle pelkoa. Enkä sano, että edes niin vähääkään. Oikeastaan sanoisin, että ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen pelkoa tulevaisuudesta. Sairaanhoitaja lehdessä 2/2018 oli kolumni Pelon poikki Ateenaan; Taina Latvala. Kirjoittaja oli pelännyt muutosta, mutta selvinnyt. Ehkä minäkin selviän?

” Pelon poikki Ateenaan

Hain parikymppisenä vaihto-opiskelijaksi Kreikkaan. Haaveilin, että asuisin puoli vuotta Ateenassa, tutustuisin uusiin ihmisiin, lukisin Platonin dialogeja sypressipuun alla.

Kun sain sähköpostissa hyväksymiskirjeen, vietin heti unettoman yön. Miten saisin hankittua Ateenasta asunnon? Joutuisinko jakamaan kämpän torakoiden kanssa? Kuinka pärjäisin kaupungissa, jossa kaikki olisi kirjoitettu kyrillisin kirjaimin?

Pyöriskelin sängyssä ja hikoilin kauhusta. Lopulta päätin jättää Ateenan väliin.

Olen aina pelännyt muutoksia. Toisinaan ihmettelen vieläkin, että sain 18-vuotiaana ylioppilaana lähdettyä synnyinkaupungistani Lapualta Helsinkiin. Tuo loikkaus suureen maailmaan vaati valtavasti rohkeutta. Aluksi en osannut edes suunnistaa yliopistolta kotiin, vaikka asuntoni sijaitsi kävelymatkan päässä. Kuljin aina metrolla tutun reitin.

 Nykyään Helsinki tuntuu pieneltä  verrattuna vaikkapa Roomaan tai Pariisiin.

Vuosien myötä olen rohkaistunut toteuttamaan joitakin haaveistani. Saan tehdä työtä, jota rakastan, saan kirjoittaa ja elää itseni näköistä elämää. Silti huomaan, että pelko hallitsee elämääni edelleen liikaa.

Viime keväänä näin Lontoossa kirjan, joka kiinnitti huomioni: Susan Jeffersin Feel the Fear and Do It Anyway (2012). Alaotsikossa kerrotaan, että kyseinen klassikko on muuttanut miljoonien elämän.

Minun oli saatava tuo opus omakseni.

Kirjassa todetaan, että kaikkien pelkojen takana on yksi ja sama ajatus: ”En selviä siitä!” Kuulostaa tutulta. 

Jeffers listaa pelkoihin liittyviä totuuksia ja muistuttaa, että pelot eivät lopu niin kauan kuin ihminen kasvaa ja kehittyy. Jostakin tietystä pelosta pääsee eroon vain tekemällä sen mitä pelkää.

Susan Jeffers kannustaakin lukijoitaan ajattelemaan myönteisesti: ”Minä selviän siitä!” Mitä enemmän uskaltautuu omien mukavuusalueiden ulkopuolelle, sitä enemmän löytää sisältään voimaa ja itsevarmuutta.

Täytyy tunnustaa, että en ole vieläkään matkustanut Ateenaan, edes viikon lomalle. Mutta tiedän, että teen sen vielä joskus-pelosta huolimatta.”